perjantai 11. maaliskuuta 2011

Arkihuomioita: Langattomuuden vikasietoisuus

Japaniin maanjäristykseen liittyvä uutisointi palautti mieleeni huomion, joka on todettu myös meillä Suomessa. Vaikka langaton tiedonsiirto ja langattomat verkot kuulostavat helpolta ja vaivattomilta, ne eivät ole sitä ylläpidon näkökulmasta. Ainakaan kriisitilanteissa.

Meillä Suomessa uutisoitiin viimeisimpien Itä-Suomen laajojen sähkökatkosten yhteydessä kännykkäverkkojen toimintahäiriöistä. Sähkökatkojen myötä syntyi alueita, joilla kännykät eivät kuuluneet laisinkaan, koska tukiasemilta puuttui sähkö. Nyt Japanin maanjäristyksen ja tsunamin yhteydessä todettiin, että kiinteät yhteydet ovat olleet paljon vikasietoisempia kuin langattomat tiedonsiirtoverkot. Vaikka maanjäristyksen yhteydessä voisi kuvitella asian olevan juuri toisin päin.

Langattomien verkkojen yhteydessä täytyy muistaa, että niiden tukiasemat tarvitsevat sähköä ja usein kiinteän tiedonsiirtoyhteyden tiedon välittämiseksi edelleen. Etenkin tänä päivänä kun tiedonsiirtoverkkojen taajuudet ovat yhä suurempia, ovat kantamat lyhyempiä ja tukiasemia tarvitaan enemmän. Niinpä jo pieni alueellinen ongelma voi vaikuttaa siihen, että kokonaisia verkkoja on pois käytössä.

Suurimmissa ympäristöissä - ja etenkin viranomaistaoiminnassa - tämä on asia, joka on otettava huomioon varautumissuunnittelussa. Langattomien verkkojen kohdalla kun liian helposti voi sattua se ajatusvirhe, että eihän tulipalo nyt langatonta verkkoa katkaise...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti