keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Aikuisviihdesivustot turvallisempia kuin Facebook

Erilaiset netissä leviävät haittaohjelmat ovat nykyään niin yleisiä, että käyttäjät törmäävät niihin todennäköisemmin suosituilla ja moraalisesti hyväksyttävillä sivustoilla vieraillessaan kuin porno- tai pelisivustoilla. Näin kertoo viimeviikolla julkaistu Websensen tutkimus.

Haittaohjelma livahtaa koneelle yhä useammin turvalliseksi ja hyväksyttäväksi mielletyn sivuston kautta. Yleisenä ja tunnettuna esimerkkinä mainittakoon Facebook, jonka "like" sovelluksen kautta leviävät haittaohjelmat ovat yhä yleisempi riesa.

Tutkimuksen mukaan vain klikkauksen tai parin päässä haittaohjelmista sijaitsee: 

  • Yli 70% netin suosituimmista uutis- ja mediasivustoista. 
  • Yli 70% suosituimmista keskustelufoorumeista 
  • Yli 50% sosiaalisen median yhteisösivustoista. 

Lisäksi tutkimuksen mukaan hakukoneiden suosittujen hakuehtojen listoille pyrkiminen on riskisivustojen perusteella kaksinkertaistunut pelkästään alkuvuoden aikana. On siis todennäköisempää, että onnistut saastuttamaan koneesi etsimällä sivustoja esimerkiksi jääkiekon SM-liigaan viittaavia hakusanoja käyttäen kuin eroottista sisältöä etsiessä.

Haittaohjelmat eivät enää sijaitse sivustoilla itsessään vaan löytyvät usein linkin tai kahden päästä, jonkin sivuston sisällöntuotantoon osallistuvan tahon kautta. Virustorjuntasi saattaa siis pitää sivustoa täysin luotettavana, mutta olet vain klikkauksen päässä tartunnasta.

Sivustojen jakaminen turvallisiin ja vaarallisiin on siis jo täysin turhaa. Vaaroja vaanii verkossa kaikissa väreissä ja muodoissa, eikä turvallisuutta löydetä kieltämällä erinäisten web-sivustojen selailua. Vaarojen tiedostaminen, turvallinen ja vastuullinen koneen käyttö, sekä selkeä toimintaohjeistus ja koulutus ovat ainoita tehokkaita keinoja, joilla tämän päivän uhkia vastaan voidaan tehokkaasti suojautua.

Vielä hieman triviatietoa facebookista:

Noin 40% kaikista status -päivityksistä facebookissa sisältää linkin ja tällä hetkellä joka kymmenes näistä linkeistä on joko roskapostia, tai haittaohjelmia.

Hälytyskellojen pitäisi siis soida, ennenkuin painat sitä "Voi paska, katso miten kävi kun isä näki tyttärensä webcam-esityksen" -linkkiä. Haksahtaneita suomalaisia on jo lähes 100 000, kertoo tietokone -lehti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti